Blogi

Takana onnistunut tilikausi

Olemme saaneet Konehuoneen 14 kuukauden tilikauden 2015 – 2016 menestyksekkäästi päätökseen. Teimme 20 kokeneen ammattilaisen voimin 13,5 miljoonan euron liikevaihdon sekä 1,1 miljoonan euron tuloksen ennen veroja. Ylitimme kaikki asettamamme odotukset ja tavoitteet. Ilman asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme luottamusta sekä henkilöstömme erinomaista työpanosta se ei olisi onnistunut. Erityisen iloinen olen siitä, että saimme vuoden aikana merkittävän määrän uusia asiakkaita.

Kehitimme toimintaamme valitun strategiamme mukaisesti, joka perustuu korkean asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden sekä toimivan liikeidean kautta saavutettavaan hyvään tulokseen.

Liiketoiminnan jatkuvuuden ja datan turvaamista

Toimintamme ydin, sisältäen teknologiat, palvelut ja osaamisen, rakentuu suuren teeman ympärille, joka on asiakkaan liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Merkittävässä roolissa on tiedon tallentaminen ja turvaaminen yrityksen arvokkaimpana omaisuutena.

Pilviteknologian käyttö ja skaalautuvuusvaatimukset kasvoivat nopeasti. Me suunnittelimme ja toteutimme yritysten tarpeisiin ketterästi skaalautuvia korkean käytettävyyden arkkitehtuureja. Jatkuvilla palveluilla varmistimme, että IT-ratkaisujen käyttö on tehokasta.

Teimme koko vuoden lujasti töitä sen eteen, että asiakkaidemme data on aina turvassa ja nopeasti palautettavissa. Tiedon tallentamiseen ja turvaamiseen liittyvien palveluiden sekä ratkaisujen kysyntä oli koko vuoden ajan erittäin vahvaa. Datamäärien nopea kasvuvauhti ja datan tärkeys tiedostetaan yrityksissä yhä laajemmin.

Palvelumyyntimme kokonaisvolyymi kasvoi hyvin, ja asiantuntijapalveluidemme suosio oli vankkaa kaikilla eri teknologia-alueilla. Tuotemyyntimme osalta nostaisin esille IBM Power -sarjan palvelinteknologian, Flash-teknologiaan perustuvien tallennusratkaisujen sekä erilaisten varmistusratkaisujen vahvan suosion.

Panostuksia uuteen teknologiaan ja uusiin ihmisiin

Kuuntelimme asiakkaitamme herkällä korvalla ja toimme uusia innovatiivisia teknologioita vastaamaan asiakastarpeisiin.

Investoimme NetAppin tallennusratkaisuihin, Brocaden uusiin verkkoratkaisuihin, Veritaksen varmistusratkaisuihin sekä Nutanixin hyperkonvergenssi-teknologiaan ja rekrytoimme niihin erikoistuneita huippuosaajia. Onnistuimme rekrytoinneissa erinomaisesti, ja jatkamme organisaatiomme vahvistamista palkkaamalla lisää asiantuntijoita vuonna 2017.

Palvelutarjontamme kehittyi merkittävästi. Uudistimme ja kehitimme myös palvelumalliamme vastaamaan yhä paremmin yritysten haluja ja tarpeita. Tapamme toimia perustuu siihen, että autamme asiakkaitamme tekemään oikeita teknologiavalintoja. Olemme heidän tukenaan ympäristöjen suunnittelusta ratkaisujen hankkimiseen sekä niiden tehokkaaseen käyttämiseen koko elinkaaren ajan. Kerromme eri teknologioiden edut ja rajoitukset.

Luottamus on kaiken liiketoimintamme a ja o. Teemme jatkossakin nöyrästi töitä sen eteen, että olisimme asiakkaamme luotettu neuvonantaja. Erinomaista asiakaskokemusta rakennamme olemalla yhä tiiviimmin mukana asiakkaamme arjessa. Sekin on tärkeää, että kanssamme on hauskaa tehdä töitä.

Kiitän asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä sekä luottamuksesta. Henkilöstöämme kiitän terävimmästä ammattitaidosta, ja loistavasta suorituksesta!

Tästä on hyvä jatkaa!

ilari-weide

Ilari Weide

Toimitusjohtaja
Katso esittely